Tripla-kauppakeskus ESIRin avulla Helsingin Pasilaan

Euroopan Investointipankki rahoittaa YIT:n Helsingin Pasilaan rakennettavaa Tripla -kauppakeskusta 130 miljoonalla eurolla. Euroopan Investointipankin (EIB), Pohjoismaiden Investointipankin (NIB), Danske Bankin ja Handelsbankenin muodostama pankkiryhmittymä myönsi hankkeelle yhteensä noin 300 miljoonan euron 10-vuotiset projektiluotot, joilla rahoitetaan puolet Triplan kauppakeskuksesta. Hankkeen toteutuksen yhteisarvo suunnittelu-, tontti-, rakentamis- ja rahoituskuluineen on noin 600 miljoonaa euroa.

Espanjassa kehitetään energia- ja ympäristöteknologian innovaatioita

Espanjalainen Abengoa tutkii muun muassa vedenkäsittelyä ja kehittyneitä sähköverkkoja sekä sähkön tuottamista uusiutuvilla luonnonvaroilla. Hanke on saanut Euroopan Investointipankin (EIP) myöntämää lainarahoitusta 125 miljoonaa euroa. Tästä 50 miljoonaa euroa on EFSIn kautta ja 75 miljoonaa euroa InnoFin-rahoituksen kautta.

Huippunopea laajakaista koko Ranskaan ESIRin avulla

Ranska pyrkii rakentamaan nopean valokuituyhteyden koko maahan vuoteen 2022 mennessä. EIP lainaa tähän rahaa yhdessä muiden rahoituslaitosten kanssa. EIP:n osuus on 750 miljoonaa euroa.

Espanjalainen yritys kehittää uusia sovelluksia veriplasman käyttöön

Terveysalalla 75 vuotta toiminut espanjalainen yritys Grifols kehittää uusia sovelluksia plasmaproteiinin käyttöön. Näitä ovat esimerkiksi hoitomuodot Alzheimerin tautiin, verisuonitauteihin, sydänleikkauksiin ja valtimotukoksiin. Tutkimus- ja kehittämishanke on saanut 100 miljoonaa euroa Euroopan Investointipankin (EIP) myöntämää lainarahoitusta.

Uuden sukupolven biotuotetehdas metsäteollisuuden veturiksi

Metsä Groupin markkinaselluyhtiö Metsä Fibre rakentaa Äänekoskelle Keski-Suomeen uuden sukupolven biotuotetehtaan. 1,2 miljardia euroa maksava tehdas rakennetaan nykyisen sellutehtaan alueelle, jo olemassa olevan metsäteollisuuden yhteyteen. Tehdas aloittaa toimintansa vuoden 2017 lopulla.

Energiatehokkailla asunnoilla torjutaan ilmastonmuutosta Ranskassa

Ekologia-, kestävän kehityksen ja energiaministeriö investoi Ranskassa asuinrakennusten energiatehokkuuteen keskittyvään ohjelmaan. Kehitysohjelman tavoitteena on edistää sellaisia pienten ja keskisuurten yritysten hankkeita, jotka vähentävät energiankulutusta asuinrakentamisessa.

Irlanti elvyttää terveydenhuoltoa ESIRin avulla

Irlannissa julkisen sektorilla toimiva kehitysorganisaatio The National Development Agency (NDFA), hankkii 14 terveysasemaa eri puolille Irlantia elinkaarimallilla. Rakennusprojekti on merkittävä investointi Irlannin sosiaaliseen infrastruktuurin parantamiseen, ja se on osa Irlannin 2,25 miljardin euron elvytysohjelmaa.